26.02.2018 | Raija Timonen

Pyhiä hetkiä kokemassa

Ennen messua pappi ja seurakuntamestari kommunikoivat keskenään. Molemmille asia on tärkeä. Tuoli asetellaan mikrofonin eteen. Molemmat näyttävät, että nyt on hyvä. Koen pyhyyden tunteen. Herran siunaus messun lopussa vaatii etukäteisjärjestelyjä. Valmisteluja ei hoideta hutiloiden, vaan arvokkuudella.

Työssäni eteeni tulee erityisiä asioita, joissa koen erityistäpyhyyden tuntua. Itse tilanne voi kuitenkin olla arkinen. No, minäpä kerron pari esimerkkiä

 

Sunnuntaina, ennen messun alkua, seurakuntamestari asettelee mikrofonia ja telinettä papille sopivaksi. Tämä mikrofonin asettelu on vain Herran siunausta varten ja aivan messun lopussa. Pappi ja seurakuntamestari kommunikoivat keskenään. Molemmille asia on tärkeä. Tuoli asetellaan mikrofonin eteen. Molemmat näyttävät, että nyt on hyvä. Koen pyhyyden tunteen.

 

Herran siunaus messun lopussa vaatii etukäteisjärjestelyjä, mutta sekä papin että seurakuntamestarin mielestä asia on tärkeä. Valmisteluja ei hoideta hutiloiden, vaan arvokkuudella. Kumpikaan heistä ei sanonut, että annetaan olla, tehdään se niin kuin on nopeinta ja helpointa. Helpointa olisi ollut, ettei siunaava pappi olisi soittanut samalla kitaraa. Asia oli kuitenkin (onneksi) hänelle tärkeä ja yhtä tärkeänä sen koki seurakuntamestarikin. Arkinen valmistelu saattoi tuona sunnuntaina olla minulle koko messun tärkein tapahtuma. Se oli messun koskettavin ja pyhin hetki. 

 

Toinen tilanne, jossa koin pyhyyden tunnetta oli, kuin työskentelyni ohella katsoin toimiston ikkunasta ulos ja näin, kuinka lapsityöntekijät olivat pihalla lasten ja näiden äitien kanssa. Lapset laskivat pulkilla ja liukureilla. Kaikki olivat takuulla yhtä mieltä, että lasketteluhetki oli tärkeä. Arki tuntui juhlalta, vaikka näinkin heidät vain ikkunaruudun läpi. Seurakunnassamme emäntä teki laskijoille laskiaispullia. Sen lisäksi hän keksi, että lapset saattaisivat kaivata ulkoilun jälkeen lämmintä kaakaota.

 

Niinpä lapset sisälle tullessaan saivat lämmintä kaakaota ja laskiaispullia. Pohdin, että missähän lapset ovat, eivät ainakaan pöydän ääressä, kun ruokailuhuoneesta ei kuulu mitään. Ruokailuhuoneessa on myös seurakunnan kopiokone. Ajattelin mennä ottamaan kopioita, kun en ole siellä enää kenenkään haitaksi, paikkahan on tyhjä. Menin papereiden kanssa ja huomasin, että lapsi ottaa hörppäisyn kaakaota. Huoneessa lapset olivat täysin hiljaa, koska he olivat niin keskittyneet juomaan kaakaota ja syömään laskiaispullia. Silloin koin pyhyyden tunteen ja kiitin mielessäni.

 

Nämä pienet asiat ovat tärkeitä, mutta niissä on vielä jotain suurempaa pyhää hetkeä. On pidetty asiaa tärkeänä ja on arvostettu. Lapsen ilmeestä näki, että myös hän arvosti.  

 

Raija Timonen

Nuorisotyönohjaaja

 

Lisää kommentti


Lähettäjä:  
  Sähköpostiosoite:  
Kuvavarmennus:  

(Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet kenttään.)