03.10.2018 | Jari Kainulainen

Syksyn värit

Upea ruska värittää pappilan puut. Sitä on kiva katsella. Entä onko puita kiva katsella sitten, kun lehdet putoavat maahan? Sekin on omalla tavallaan upeeta. Lehtipeiton alta paljastuu yksityiskohtainen taideteos, puun hieno kokonaisuus runkoineen, oksineen, pienen pienet hiussuonet, niitäpä ei nähnytkään silloin, kun lehdet peittivät näkyvyyden.

Lehtien putoaminen maahan paljastaa upeita yksityiskohtia, puun tarkoituksenmukaisen ja kauniin rakennelman, johon lehdet kiinnittyvät. Yksinkertaistaminen, pelkistäminen, auttaa myös ihmistä näkemään oman elämänsä monimutkaisuudesta sen oleellisen, sen tärkeän, joka kannattaa elämäämme.

Lehden putoaminen muistuttaa kuolemasta, elämän rajallisuudesta, siitä, että aikamme joskus loppuu. Mutta samalla syksy ja talven tulo muistuttaa myös siitä, että luonto valmistautuu samalla uuteen kevääseen. Maahan pudonnut lehti maatuu mullaksi, ja keväällä se onkin jo uuden kasvun rakennusaineena. Elämä ei olekaan lineaarista, siis matka elämästä kuolemaan, vaan syklistä, kierros uuteen kevääseen ja kesään välttämättömän välivaiheen syksyn ja talven kautta.

Eipä olekaan ihme, että kirkkovuodessa syksyyn sijoittuu pyhäinpäivä ja sen jälkeen "syksyn pääsiäinen" otsikolla Jeesus antaa elämän. Onko kuoleman jälkeistä elämää? Vai onko elämää ennen kuolemaa, siis sellaista elämää, jossa elämällä olisi tarkoitus? Mikä on minun elämäni tarkoitus, millainen jälki jää kun lehteni putoaa maahan ja tekee tilaa uudelle elämälle?

Lisää kommentti


Lähettäjä:  
  Sähköpostiosoite:  
Kuvavarmennus:  

(Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet kenttään.)