17.08.2016 | Jukka Reinikainen

Grace-kuoro Unkarissa

Kontiolahden seurakunnan nuorten Grace-kuoro ja koko muu matkaporukka tekivät onnistuneen ystävyysseurakuntamatkan Unkariin. Vuodesta 1981 alkaen kahden maalaisseurakunnan välillä on ollut tiivistä yhteistyötä. Elokuinen matkamme Budapestiin ja noin 80 kilometriä pääkaupungista kaakkoon olevaan Pilisin kaupunkiin oli myös nuorten juhlaa. Grace- kuoron 17 nuorta muusikkoa esiintyvät niin unkarilaisissa häissä, kastejuhlassa, jumalanpalveluksessa ja upeassa puistokonsertissa. Taisi heillä olla oma konserttikin Budapestin yössä...

Tämänkertainen matka alkoi Budapestiin tutustumisella. Olimme saaneet paikallisten oppaiden järjestämänä suomenkielisen opastuksen niin Budan kuin Pestin puolelle. Sankarien aukio on aina yhtä pysähdyttävä kokemus historian kertomuksineen. Unkarin valtion syntyyn liittyy tiiviisti juuri kristinuskon tulo Unkarin alueelle. 

Pilisin seurakunnan vieraina saimme tutustua Pilisin seurakunnan toimintaan. Neljä vuotta sitten aloitettu vanhustenpalvelu oli vakiintunut ja seurakunnan diakoniatyö tavoitti monia kymmeniä alueen huonokuntoista ja sairasta vanhusta. Pilisin kaupungin pormestarin tapaaminen oli juhlahetki, jossa luovutimme kontiolahtelaisen kalligrafian harrastajan upean taideteoksen. Sille oli kuulema nyt löydetty paikka juhlasalin seinältä. Toiset työt lahjoitimme koteihin ja seurakuntaan.

Pilisin keskustan tuntumassa oli myös orpokoti vanhassa historiallisessa kartanossa. Tämä käyntikohde oli monelle Pilisin kävijälle uusi, samoin kun monet muutkin tämän retken tutustumiskohteista. Balaton-järvelle oli hienot näkymät Tihanyn kaupungin munkkiluostarin terassilta. Laventelit olivat tämän luostarin erikoisuus ja kasvi oli koko kaupungin symbolina. Balaton-järvessä uiminen oli miellyttävä kokemus.

Matkan suurena antina on aina Pilisin seurakunnan perheet, joiden vieraina majoittauduimme. Paikalliset perheet tarjosivat yösijan ja runsaan ylläpidon unkarilaiseen tapaan. Tämä lähelle tuleminen ja paikalliseen arkeen ja ihmisiin tutustuminen on näiden matkojen suurinta antia. Monet kontiolahtelaiset perheet ovat saaneet vuosien mittaan oman ystäväperheen Unkarista. Lahjoja ja viestejä vaihdeltiin ja matkan aikana virisi jo halu suunnitella unkarilaisten matkaa Suomeen kahden vuoden päästä. 

Ystävyys on säilynyt tiiviinä nämä kolme vuosikymmentä. Nuorten mukanaolo matkalla toi uskoa, että näin tulee jatkossakin olemaan. Ystävyys ei häviä kun sitä huolella hoidetaan. Ertyiskiitos nuorille upeista musiikkihetkistä sekä kaikille matkan eteen työtätehneille.

Kommentit:

03.09.2016 20:07 |
It's a real plaesure to find someone who can think like that
04.09.2016 02:31 |
What a pleasure to find someone who idnieefits the issues so clearly
08.09.2016 13:06 |
And I thought I was the sensible one. Thanks for setting me stgahrit. http://mwyxbxnp.com [url=http://wotdtm.com]wotdtm[/url] [link=http://blkshw.com]blkshw[/link]
09.09.2016 08:57 |
I like to party, not look arceilts up online. You made it happen.

Lisää kommentti


Lähettäjä:  
  Sähköpostiosoite:  
Kuvavarmennus:  

(Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet kenttään.)