08.03.2020 | Jukka Reinikainen

Uimmeko jatkossa muovimeressä?

Meressä olevan muovijätteen suuri määrä ei ole enää uusi uutinen. Mutta kun sen näkee omin silmin, alkaa ajatus hirvittämään. Alkutalven lomamatkalla törmäsin valtamerissä uivaan muovisaasteeseen. Ajatus tulevaisuudesta pelottaa. Uivatko lapsemme jatkossa muovimeressä?

Lomahotellien uimarannatkaan eivät enää säästy päivittäisestä merestä huuhtoutuvasta muovijätteestä. Aloin kerätä päivittäisillä kävelyretkillä meren rannasta pieniä määriä pullonkorkkeja, kertakäyttöastioita, pulloja ja sandaalien kappaleita. Pohjoismainen ihminen tekee sen ilman häpeää. Huomasin, että monet menivät rojun ohi piittaamattomasti. Siivouksesta ei onneksi tullut minulle pakkomielle. Koko lomani olisin saanut muuten viettää rantoja puhdistamassa!

Kanadalainen äiti ja isoäiti liittyi seuraani. Hän sanoi, ettei voi seurata tilannetta vain voivottamalla. Hänen omat lapsenlapset olivat mukana viettämässä lomaa meren rannalla. Hän sanoi, että keräämällä pienen pussin muovijätettä hän voi katsoa lapsia silmiin. Tämänkö siivon me olemme jättämässä heille?  How dare We!

Hotellien uimarannat saatiin pidettyä kurissa toki hotellin oman henkilökunnan toimesta. Hotellialueen päätyttyä muovin määrä kasvoi ja kasvoi. Isoja kanistereita, muovipusseja, muovin kappaleita oli huuhtoutunut jo pitkällä meren rannalla. Niitä ei kukaan enää pystynyt käsin keräämään. 

Nyt voimme vielä tehdä jotain yhteisen ongelman ratkaisemiseksi. Voimmeko vaikka vaatia turistimaita ja -kohteita pitämään huolta meristä ja rannoista? Ekoturismin tulisi olla valtavirta, jota tulisi vaatia lomakohdetta valitessamme. Minä länsimaisena turistina olen myös osasyyllinen merien muovin määrään. Länsimainen elämäntapani tuottaa loman aikana tosi paljon jätettä. Emme saa jättää monesti köyhiä turistimaita nyt yksin yhteisen ongelman ratkaisussa.

Lapsena minulla itselläni oli iso elämys uida Ruotsinlaivojen pallomeressä muovipallojen seassa. Lapsenlapsille en halua kuitenkaan elämykseksi aitoa muovimerta. Nyt onkin aika toimia ja kerätä siivomme yhteisistä meristämme!

 

Kommentit:

18.03.2020 04:13 | Blythe
BlytheKN95 Face Mask Adult Sale Online| Buy KN95 Face Mask From China| N95 Mask Bulk Wholesale| N95 Mask Fast Delivery Storm KN95 Mask Sale Moham

Lisää kommentti


Lähettäjä:  
  Sähköpostiosoite:  
Kuvavarmennus:  

(Kirjoita kuvassa näkyvät kirjaimet kenttään.)